Eläinpalvelu Feeniksillä palkitaan ja kiitetään! Koulutuksissa käytetään nykyaikaisia, palkitsemiseen perustuvia koulutusmenetelmiä, jotka nojautuvat tutkimustietoon ja -tuloksiin. Harjoittelua viedään eteenpäin leikin, herkkujen, kehujen ja kannustavan palautteen avulla. Myös ympäristön vahvisteita, kuten hajuja ja muita ärsykkeitä opetellaan käyttämään vahvisteina tarpeen mukaan. Kaikissa koulutuksissa tavoitellaan iloista yhteistyötä, turvallista ja kannustavaa oppimisympäristöä sekä luottamusta koiran ja ihmisen välillä.
Harjoittelua viedään usein kohti tavoitetta vahvistamalla haluttuja osa-alueita ja palasia. Kokonaisuuksia palastellaan paljon, sillä pienempien tavoitteiden kautta eteneminen on nopeaa ja tuloksellisempaa. Tunneilla ja ohjauksessa pyritään myös antamaan koiran omistajalle itselleen työkaluja, keinoja ja taitoja hallita taitava, positiivinen ja eteenpäin vievä kouluttaminen. Feeniksin tunneilla niin koirat kuin omistajatkin tekevät oivalluksia.
Eläinpalvelu Feeniksin kursseille ja tunneille ovat tervetulleita kaikki koirat ja omistajat. Kotikoirat, pennut ja vanhat koirat, harrastajat, kilpailijat, omaksi iloksi puuhailijat sekä erityisemmät oppilaat, kuten reaktiiviset, ylivilkkaat, remmirähjät ja arat koirat. Jokainen osallistuja huomioidaan yksilöllisesti eikä useimmilla kursseilla ole lähtötasovaatimuksia. Kaikki koulutukset ovat yksilöllisiä ja harjoitukset sovitetaan aina koiran ja omistajan tason mukaan. Jos kaipaat ohjausta sopivan kurssimuodon löytämiseen, ota yhteys kouluttajaan.
Tunneille ovat myös perheenjäsenet tervetulleita mukaan seuraamaan harjoituksia, kuuntelemaan ja kysymään!
Erilaisia koiria, omistajia ja kursseja
Peruskursseilla ja arkitottelevaisuuden parissa panostetaan omistajan ja koiran väliseen yhteistyöhön, kontaktiin ja toimiviin käytöksiin, joihin tehdään monenlaisia sovelluksia ja versioita osallistujien toiveiden mukaan.
Harrastus- ja lajikursseilla ensisijainen tavoite on hauskanpito ja sujuva yhteistyö koiran kanssa. Tälle pohjalle voidaan sitten rakentaa mitä vain, mikä osallistujia kiinnostaa. Tavoitteellisessa harrastamisessa pyritään taitoon, nopeuteen, tarkkuuteen ja sujuvuuteen.
Haastavammissa tapauksissa, kuten reaktiivisten ja pelokkaiden koirien kanssa, pyritään vaikuttamaan koiran kokemuksiin ja käyttäytymiseen positiivisin ottein ja siten, että tarve ongelmalliselle käyttäytymiselle poistuu. Omistajan toivomasta toimintatavasta rakennetaan koiralle kannattavampi ja koira alkaa valita parempia toimintatapoja. Feeniksillä kouluttaja auttaa aina suunnittelemaan ja rakentamaan koiralle kestäviä, kannattavia toimintatapoja eri tilanteisiin.
Eläinpalvelu Feeniks
elainpalvelufeeniks@gmail.com