Ohitusten ja hihnakäytöksen kurssi koirakoille, joilla on näissä aiheissa haasteita tai toive ennaltaehkäistä ongelmia. Kurssin aikana koirien kanssa harjoitellaan motivointia, yhteistyötä, kohtaamis- ja ohitustilanteita, hyvää hihnakäyttäytymistä sekä arkitottelevaisuutta. Kurssi aloitetaan Tikkurilassa Heurekan parkkialueen ympäristössä ja jatkokerroilla paikkaa vaihdellaan lähialueilla tarpeen mukaan. Kurssin loppupuolen harjoituskertoja voidaan pitää myös koulutustilan ympäristössä Koivuhaassa, os. Koivupuistontie 26, Vantaa. Kurssin poissaoloja on mahdollista korvata kurssin jälkeen koirakon taitojen mukaan muilla arkitaitojen kursseilla tai muilla ohituskursseilla. Kurssilla on enintään 5 koirakkoa. Autolla liikkuminen koiran kanssa on toivottavaa ja helpottaa kurssille osallistumista. Kurssin alkutapaaminen pidetään osoitteessa Koivupuistontie 26, Vantaa (koulutustilan pihalla, jos mahdollista niin koirat jäävät aluksi hetkeksi autoon).
Koulutuspäivät
27.09.
04.10.
11.10.
18.10.
25.10.
Kurssiin ilmoittautuaksesi, ilmoita tietosi tai kirjaudu sisään, jos sinulla on jo tili
Tai kirjaudu sisään Google:in, Facebook:in, Twitter:in tai Linkedin:in kautta
Loistavaa! Olet käyttänyt doggsoa aikaisemminkin. Kirjoita salasanasi kirjautuaksesi sisään. Huom! Jos olet unohtanut salasanasi, klikkaa ohjeet alta 👇 (älä luo uutta tiliä)!